Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Lahden Talot rakennuttaa kaksi vuokrakerrostaloa Lahden keskustaan

Lahden Talot rakennuttaa kaksi vuokrakerrostaloa Lahden keskustaan

26.4.2019

Saimaankatu 29 A ja B -uudisrakennusinvestointi alkaa jo toukokuussa.

Lahden Talot aloittaa kahden uudiskohteen rakentamisen Lahden keskusta-alueelle toukokuussa. Saimaankatu 29:ään nousee kaksi seitsemänkerroksista kerrostaloa. Näissä on yhteensä 110 asuntoa.

Rakennustyöt alkavat vanhojen liikehuoneistojen purkutöillä, ja ensimmäistä kohdetta päästään rakentamaan jo loppukesästä.
- Keskustaan kohdistuu jatkuvasti vuokra-asuntojen kysyntää ja näillä investoinneilla pystymme vastaamaan kysyntään tarjoamalla kohtuuhintaista, laadukasta ja vihreämpää vuokra-asumista keskusta-alueelle. Uudiskohteiden rakentaminen on osa Lahden Talojen mittavaa kehitys- ja investointiohjelmaa, jonka myötä rakennuskantaa uudistetaan ja perusparannetaan, kertoo toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

Uusin taloihin tulee myös keskusta-asumisen luksusta. Kerrostaloissa on ylimmässä kerroksessa saunaosasto laajalla näköalaterassilla ja piha-alueet ovat viihtyisiä ja turvallisia. Kaksikerroksinen pysäköintihalli sijoittuu osin maan alle ja hallin kattotaso maisemoidaan viheristutuksilla.

Molemmissa taloissa käytetään laadukkaita sisämateriaaleja. Asuinhuoneistoissa on vinyylilankkulattiat ja lattialämmitys kylpyhuoneissa. Keittiöiden varustetasoon kuuluvat laminaattitasot, induktioliesi ja astianpesukone. Asuinnoissa on tilavat lasitetut parvekkeet ja kesäaikaan tarvittava viilennysmahdollisuus keskitetyn tuloilman kautta. Rakennuksessa on myös sisäantennijärjestelmä matkapuhelinverkon kuuluvuuden varmistamiseksi sekä yhteisinä tiloina talosauna, monitoimitila, pesula ja kuivaushuoneet. - Viihtyisät yhteiset tilat ja toimivat piha-alueet lisäävät asukastyytyväisyyttä ja tukevat yhteisöllisyyttä toteaa toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

Rakentaminen jatkaa myös Lahden Talojen ympäristöystävällistä ja energiatehokasta linjaa. Uudiskohteiden energialuokka on A, ja kerrostalot ovat lähes nollaenergiatalojen energiankulutusta eli alle 75 kWh/asm2/vuosi. Talon katolle asennetaan aurinkopaneelit, joista saatava sähkö käytetään viilennyksen, valaistuksen ja talotekniikan ylläpitoon. Mittava kiinteistönhallintajärjestelmä takaa tehokkaan ja ympäristöystävällisen elinkaari- ja energiakustannusten hallinnan.

Rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on 5382 asm2 ja asuntojen keskipinta-ala on 48,9 asm2. Hanke on ARA-rahoitteinen.

Ensimmäinen kohde valmistuu loppukesästä 2020. Kohteiden pääurakoitsijana toimii NCC Suomi Oy. Kohteet toteutetaan KVR-urakkana, jossa suunnitteluvastuu kuuluu NCC:lle. - Saimaankatu 29 A ja B ovat hyvä osoitus pitkäjänteisestä hankekehitystyöstämme, jonka seurauksena saamme toteuttaa Lahden Taloille korkealaatuiset vuokratalot keskustan alueelle. Hyvällä suunnittelunohjauksellamme kohteiden kustannustaso on saatu vietyä ARA-rahoituksen edellyttämän tason alle, kertoo NCC Suomi Oy:n hankekehityspäällikkö Juha Heijala.

Saimaankatu 29 A ja B.jpg
Havainnekuva Saimaankatu 29 A ja B

Tulosta