Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Lahden Talot kehittää kiinteistökantaansa

Lahden Talot kehittää kiinteistökantaansa

29.3.2019

Lahden Talot jatkaa kiinteistökantansa kehittämistä asettamalla myyntiin kolme kiinteistökokonaisuutta Ahtialan, Rakokiven ja Kiveriön asuinalueilta. Nyt myytävät asuintalot ovat kaikki vuokrauskäytössä. Myynnin ei odoteta tuovan olennaisia muutoksia vuokrasuhteisiin ja vuokranantajan vaihtuminen ei heikennä asukkaiden oikeusturvaa. Kohteissa asuvia asukkaita tiedotetaan myyntiprosessin etenemisestä mahdollisimman reaaliaikaisesti.

-Kiinteistöjen myyminen on osa Lahden Talojen uudistusohjelmaa. Kehitämme aktiivisesti kiinteistökantaamme perusparannusten, uudistuotannon ja myyntien kautta. Tämä mahdollistaa, että pystymme tarjoamaan jatkossakin asukkaillemme korkealaatuista, kohtuuhintaista ja vihreämpää vuokra-asumista, sanoo toimitusjohtaja Jukka Anttonen. Lahden Talojen neuvonantajana myyntiprosessissa toimii Suomen Toimitila Oy.

Lahden Talojen myynnissä olevat kohteet:
Sepänniemenkatu 2 sijaitsee Ahtialassa, se on valmistunut vuonna 1993. Pientaloalueella on 82 asuntoa.

Ratsutie 29, 31, 33 ja 35 sijaitsevat Nastolan Rakokivessä. Neljässä kerrostalossa on yhteensä 126 asuntoa ja alue on valmistunut vuonna 1973.

Hirsimetsäntie 94 kaksi kerrostaloa sijaitsevat Kiveriössä. Vuonna 1983 valmistuneessa, ja vuonna 2003 perusparannetuissa kohteissa on 63 huoneistoa. Hirsimetsäntien kohteet ovat opiskelija-asumiskäytössä.

Tulosta