Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Lahden Taloilla on mittavia perusparannustöitä kuudessa kohteessa

Lahden Taloilla on mittavia perusparannustöitä kuudessa kohteessa

17.5.2019

Perusparannustöillä tähdätään asuntokannan kunnon päivittämiseen nykypäivän kysynnän tarpeisiin.

Perusparannustyöt jatkavat Lahden Talojen uudistuslinjan mukaista kiinteistökannan kehittämistä, tällä hetkellä perusparannustöitä tehdään tai aloitellaan kuudessa eri kohteessa. Uustuotannon ohella vanhempia kohteita uudistetaan elinkaarimallin mukaisesti vastaamaan asukkaiden tarpeita. Vuokra-asumisen kriteerit ovat nousseet, nyt halutaan asua laadukkaammin ja asukkailla on myös enemmän vaatimuksia asunnon sisäpinnoilla käytetyille materiaaleille. Materiaaleille on myös korkeat kestävyysvaatimukset, kertoo Lahden Talojen toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

Kuriirinkadun ja Alokkaankadun rivitalokohteissa laajat perusparannukset

Kuriirinkatu 1:ssä ja Alokkaankatu 2:ssa maaliskuussa alkaneet perusparannustyöt valmistuvat joulukuussa 2019. Vuonna 1992 valmistuneissa rivitalokohteissa tehdään laaja perusparannus, jossa uusitaan ikkunat ja ovet, käyttö- ja talojen väliset lämpö- ja vesijohdot sekä parannetaan talotekniikkaa. Lisäksi sisäpuolella kohteissa tehdään täydellinen peruskorjaus, joka sisältää keittiökalusteiden ja kaapistojen uusimisen. Kylpyhuoneet ja saunat saavat myös uuden ilmeen. Kohteissa remontoidaan myös pihoja. Pihat siistitään, uudet kulkuväylät asfaltoidaan sekä talojen salaojitusta ja sadevesiviemäreitä remontoidaan.

- Pihalle rakennetaan myös uudet jätekatokset ja niihin uudet maahan upotettavat jätesäiliöt. Lisäksi tehdään julkisivun kunnostustoimenpiteitä ja talojen yläpohjien lämmöneristystä parannetaan, kertoo Lahden Talojen projekti-insinööri Niko Nieminen.

Kohteissa on yhteensä 22 asuntoa ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 1 600 m2. Pääurakoitsijana kohteessa toimii RSP-Lahti Oy. Kohteet sijaitsevat Metsä-Hennalan kaupunginosassa.

Männistönrinteenkadun remontti käynnistyy kesäkuussa

Männistönrinteenkatu 16 perusparannushanke alkaa kesäkuussa ja kohde valmistuu joulukuun lopussa 2019. Vuonna 1991 rakennetun pienkerrostalon korjaustoimenpiteinä tehdään asuntojen vesijohtojen ja vesikalusteiden uusiminen sekä talotekniikan parantaminen.

- Käytännössä asunnoissa sisätilat uusitaan täysin, asuntoihin tulee esimerkiksi uudet keittiökalusteet ja kaapistot, saunatilat uusitaan, lattiapinnoitteet ovat vinyylilankkua. Pinnoissa ja tuotteissa on käytetty kestäviä ja laadukkaita tuotteita, kertoo Lahden Talojen projekti-insinööri Tuukka Laatta.

Rakennuksessa on tehty muutama vuosi sitten julkisivu-, parveke- ja piharemontti.

Kohteessa on 22 asuntoa ja asuntojen yhteenlaskettu pinta-ala on 1353 asm2. Pääurakoitsijana kohteessa toimii RSP-Lahti Oy. Kohde sijaitsee Kärpäsen kaupunginosassa.

Vinyylilankkulattioita 197 asuntoon

Lahden Talot käynnistää laajan lattiapinnoiteprojektin, jossa kolmen kohteen kaikki lattiapinnoitteet uudistetaan helmikuuhun 2020 mennessä.

Katajakadulla on 84 asuntoa, Kauppakatu 42:ssa on 71 asuntoa ja Timonkatu 5:ssä on 42 asuntoa, eli yhteensä 197 asunnon muovimattopinnoitteet korvataan lattian alustöineen vinyylilankulla.

Vanhojen lattiapinnoitteiden vaihtamisella Lahden Talot haluaa nostaa asuntojen viihtyisyyttä ja samalla parantaa niiden käytettävyyttä. -Vinyylilattiat ovat pitkäikäisiä ja kestävät hyvin kulutusta ja muuttoja. Olemme saaneet palautetta, että lattiapinnoitteiden ulkoasu on isoin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa eniten asumisviihtyvyyteen, sanoo Lahden Talojen projekti-insinööri Niko Nieminen.

Remonttien aikana asukkaille aiheutuvat haitat pyritään minimoimaan ja aktiivinen tiedottaminen on tärkeää. Pienissä asunnoissa asukkaille järjestetään sijaisasunto samasta talosta, isompien asuntojen kohdalla lattiapinnoitteet vaihdetaan huoneittain, jolloin remontti ei estä työnaikaista asumista. - Huolehdimme muun muassa asuntojen työalueiden osastoinnin ja alipaineistamisen, kun uudistamme pinnoitteita. Tällöin pöly ei pääse leviämään muihin huoneisiin, kertoo Nieminen.

Lattiapinnoiteprojektin pääurakoitsija on Lahden Rakentava Oy. Kohteet sijaitsevat Kivimaalla, Keski-Lahdessa ja Mukkulassa.

mannistonrinteenkatu 16.jpg
Männistönrinteenkatu 16

Tulosta