Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotearkisto 2015 > Lahden Talojen palvelutaloihin taidemuseon teoksia

Lahden Talojen palvelutaloihin taidemuseon teoksia

16.3.2015

Osa Lahden taidemuseon varastoissa olevasta taiteesta saa kodin Lahden Talojen omistamien palvelutalojen yleisissä tiloissa. Ensimmäinen kohde, johon taideteoksia sijoitetaan, on Kilpiäisissä sijaitseva Lehtiojan palvelukeskus. Tavoitteena on saada taulut ripustetuksi paikoilleen ennen palvelukeskuksen avajaisjuhlia, joita vietetään torstaina 19.3.

Palvelukeskuksen käytäville, auloihin ja ryhmäkotien yhteistiloihin ripustetaan muun muassa lahtelaisen kuvataiteilijan Ritva Leinosen maalauksia. Pohjakerroksen saunatilojen seinille puolestaan kaavaillaan osaa julisteista, jotka ovat esillä palvelukeskuksessa keväällä järjestettävässä julistenäyttelyssä.

Lehtiojan palvelukeskukseen sijoitetaan myös veistoksia. Yksi veistos saa paikan palvelukeskuksen hiljaisessa huoneessa, ja myöhemmin keväällä sijoitetaan piha-alueelle kala-aiheinen suihkuteos, joka aiemmin koristi Tapanila-kodin pihaa.

Jo entuudestaan Lehtiojan palvelukeskuksen tuloaulaa koristaa kuvataiteilija Jarmo Kukkosen suurikokoinen maalaus Aamumaa, joka voitti Lahden Talojen järjestämän taideteoskilpailun. Palvelukeskuksessa on myös useita lahtelaisen Risto Teräslinnan lahjoittamia teoksia.

Joissakin palvelutaloissa taidetta jo ennestään

Aloitteen taiteen sijoittamisesta palvelutaloihin teki Lahden Talot. Paikat sijoitettavalle taiteelle haettiin laajalla palvelutalokierroksella, johon osallistuivat Lahden taidemuseon amanuenssi Maija-Riitta Kallio sekä Lahden Talojen toimitusjohtaja Juhani Jokelainen ja isännöitsijä Eija Urpelainen.

- Aivan kaikkiin palvelutaloihin taidetta ei ole mahdollista sijoittaa, ja joissakin palvelutaloissa siihen ei ole tarvetta, koska taidetta on jo vuosien varrella ehditty hankkia, amanuenssi Maija Riitta Kallio kertoo.

Esimerkiksi Salpakankaan palvelukoti Onnenkoto on saanut yhteensä 150 teosta lahjoituskeräyksellä, jonka organisoivat Hollolan sosiaalidemokraatit. Lisäksi Onnenkodon tuloaulaa koristaa kutsukilpailun voittanut kuvataiteilija Harri Salmen teos Matka.

Kilpiäisten palvelutaloon on tilattu tekstiiliteos taiteilija Aino Kajaniemeltä. Teos valmistuu huhtikuussa. Myös Jalkarantaan rakennettava hoivakoti Aavatar saa lahtelaislähtöistä taidetta.

- Attendo on tilannut museolta vanhoja Lahti-aiheisia valokuvia, joista tehdään tauluja hoivakodin yhteistilojen seinille, Maija-Riitta Kallio kertoo.

Maalaus Aamumaa, kuvaaja Markus Henttonen.jpg
Kuvataiteilija Jarmo Kukkosen maalaus Aamumaa

Tulosta