Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotearkisto 2015 > Jätteiden lajittelukilpailu purrut toivotulla tavalla

Jätteiden lajittelukilpailu purrut toivotulla tavalla

30.3.2015

Lahden Taloilla käynnissä olevan Luukuta Oikein -lajittelukilpailun 9 kk:n väliaikatulokset vaikuttavat rohkaisevilta. Kilpailun tavoitteena on jätteen määrän vähentäminen ja jätteen parempi lajittelu. Kilpailun kärkijoukko on pitkälti sama kuin edellisessä mittauspisteessä kolme kuukautta aiemmin eli kärkikolmikossa ovat kiinteistöt osoitteissa Tarjantie 58, Ainonkatu 1 ja Palokunnantie 5 ja 7.

Häntäpäästä mukaan kärkikahinoihin on kuitenkin ponnistettu sekajäteastioiden määrän reilulla vähentämisellä. Kilpailu on alkanut purra sille asetettujen tavoitteiden mukaisella tavalla.
- Yli 30 sekajäteastiaa on saanut lähteä ja ne on korvattu jätteen kierrätykseen ja muuhun hyödyntämiseen tarkoitetuilla keräysastioilla, kertoo Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen.
- Nyt Lahden Talojen asukkailta menee kaatopaikalle lajittelematonta sekajätettä n. 2500 kg vähemmän kuin ennen kilpailua. Vaikka kilpailua on vielä jäljellä, voimme jo nyt todeta edenneemme jätelain tavoitteiden mukaisesti vähentämällä jätteen määrää ja niistä syntyviä haittoja, jatkaa Koskinen.

Myös lajittelukilpailun toinen alulle laittajataho, Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (PHJ), on tyytyväinen kilpailulla saavutettuihin tuloksiin.
- Väliaikatuloksista ilmenee selvästi, että kilpailun sanoma alkaa mennä perille ja hyötyjätteet, kuten kartonki, lasi ja metalli ovat alkaneet ohjautua oikeisiin astioihin sekajätteen sijasta. Sekajäteastioita voidaan kiinteistöissä nyt tyhjentää entistä harvemmin, koska niihin tulee vähemmän jätettä. Tästäkin kiinteistöille on ropissut kivasti pisteitä, kertoo Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n asukaspalvelupäällikkö Päivi Rahkonen.
- Asukkaille on juuri tehty kyselykartoitus, jolla selvitetään ovatko asenteet lajittelua kohtaan muuttuneet vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin lajittelukilpailua käynnisteltiin ja alkutilannetta selvitettiin samaisella kyselyllä, jatkaa Rahkonen.
- Pyrimme lajittelukilpailun aikana vaikuttamaan asukkaiden asenteisiin neuvonnalla ja yhteisellä tavoitteella, sanoo Rahkonen.

Sekajätemäärän vähentyminen tuo selvää säästöä taloyhtiöille. Energiajätteen vastaanotto jätekeskuksessa on huomattavasti edullisempaa kuin sekajätteen. Luukuta Oikein -lajittelukilpailu jatkuu Lahden Taloissa toukokuun loppuun saakka, joten kiinteistöillä on vielä aikaa vaikuttaa sijoitukseensa.

Luukuta Oikein logo ajalla.jpg

Tulosta