Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotearkisto 2009

Lahden Asuntojen asukahallitus tiedottaa

7.12.2009

Haluamme oikaista Seppo Korhosen julkisuudessa (ESS 24.11.) esittämiä väittämiä Lahden Talot Oy:n ja Lahden Asunnot Oy:n asioissa.

Ensiksi haluamme yleisesti kertoa, että asukashallitus on Lahden Asunnot Oy:n asukkaiden vaaleissa valitsema asukkaita edustava toimielin.

Lanssikadun rakennushankkeen osalta oikaisemme Korhosen väitteen siitä, että siihen olisi käytetty vuokrissa maksettuja korjausrahoja. Hankkeeseen tarvittava oma pääoma tulee pääosin siihen myönnetystä suhdanneluonteisesta avustuksesta ja oman pääoman korkotuotosta.

Oman pääoman korosta toteamme että Lahden Asunnot Oy:n ja Lahden Talot Oy:n hallitukset ovat kokouksissaan päättäneet, että yhtiöihin sijoitetuille pääomille maksetaan vuonna 2010 korkoa 4 %. Kaupunginvaltuusto on aiemmin linjannut, että se ei edellytä sijoitetulle pääomalle laskettavan koron tulouttamista Lahden Talot Oy:ltä tai sen tytäryhtiöiltä. Vastaavasti kaupunki edellyttää, että Lahden Talot Oy ja sen tytäryhtiöt rahoittavat uudistuotannon omalla tulorahoituksellaan, joka käytännössä tarkoittaa omalle pääomalle laskettua korkoa.

Asukashallitus ihmettelee asukas Seppo Korhosen kirjoittelun motiiveja, koska hän on em. oikeat tiedot saanut Lahden Asunnot Oy:n asukastoimikunnille järjestetyssä budjettitori-tapahtumassa 3.11., jossa hän oli läsnä.

Lahden Asunnot Oy:n
asukashallitus

Tulosta