Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Lahden Taloilla investointeja ja aktiivista perusparantamista

Lahden Taloilla investointeja ja aktiivista perusparantamista

25.9.2017

Lahden Talot -konsernin investoinnit ovat vuonna 2018 lähes 28 miljoonaan euroa. Vuokratalojen uustuotantoon yhtiö on budjetoinut 15,5 miljoonaa euroa ja perusparannuksiin ja PTS korjaustöihin noin 12 miljoonaa euroa.

Uusia laadukkaita ja kohtuuhintaisia asuntoja valmistuu ensi kevään aikana Hennalan Sorvarinkadulle sekä Launeen Uudenpellonkadulle ja tavoitteena on aloittaa myös kaksi muuta vuokratalokohdetta.

Perusparannusten painopiste on ensi vuonna edelleen Ahtialassa, jossa sekä Torkon että Herrasmannin alueen saneeraukset jatkuvat kolmannella eli viimeisellä vaiheella. Perusparannuksissa uusitaan muun muassa käyttövesiputket, kylpyhuoneet, keittiökalusteet ja asuntojen pinnoitteet.

Vuokrat nousevat keskimäärin 2,7 prosenttia

Lahden Talojen aravuokrat nousevat keskimäärin 2,7 prosenttia. Koko asuntokannan keskivuokra on ensi vuoden alussa 11,18 euroa kuukaudessa, kun se tänä vuonna on 10,89 euroa. Autopaikka- ja saunamaksut pysyvät ennallaan.

Vuokrankorotusten taustalla on kiinteistöjen ylläpito- ja pääomakulujen kasvu. Kustannusten nousua tulee muun muassa tontinvuokrista, jätehuoltokuluista, eräistä energiaeristä, kiinteistöverojen mahdollisesta noususta ja lainojen lyhennyksistä. Vuokrien korotuspaineita vähentävät muun muassa alentuneet laajakaista- ja kaapeli-tv-kustannukset sekä huolto- ja siivouskustannukset.

- Pyrimme osaltamme vaikuttamaan siihen, että vuokra-asumisen kustannukset pysyisivät kohtuullisena. Yhteistyöllä asukkaiden kanssa olemme saavuttaneet merkittäviä kustannussäästöjä mm. energia-, käyttövesi- ja jätehuoltokuluissa. Nämä säästöt alentavat täysimääräisesti vuokrankorotuspaineita. Sen sijaan energiatariffeihin, käyttöveden perusmaksuihin, tontinvuokriin ja veroihin emme pysty vaikuttamaan omilla toimenpiteillämme. Kokonaisuudessaan asuminen Lahden Talojen asunnoissa on jatkossakin kohtuuhintaista, turvallista ja luotettavaa, toteaa toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

Lahden Talojen hallitus hyväksyi vuoden 2018 talousarvion kokouksessaan 19.9.

Tulosta